Minun tarinani -
Jenni Parpala
Tiedän käytännössä, miltä tuntuu olla kiinni yrityksen arjessa niin, että kaikki kulkee sinun kauttasi. Tiedän myös, mitä vaatii nousta siitä tilanteesta yrityksensä vetäjäksi, päästä pois pelkästä suorittamisesta. Elämä Takaisin -mentorointi on syntynyt tästä kokemuksesta ja halusta mahdollistaa sama muille.
En usko konsulttipuheeseen tai ulkopuolelta tuotuihin malleihin. Uskon siihen, että yrityksessä on jo paljon toimivaa, mutta se on usein hajallaan yrittäjän päässä. Kun tekeminen kirkastetaan ja vastuu jaetaan, arki alkaa kantaa. Minun roolini on auttaa sinua näkemään tämä kokonaisuus ja viemään se käytäntöön.
Olen suora ja rehellinen, ja ennen kaikkea sitoutunut siihen, että sinä onnistut.
Olen aina ollut yrittäjähenkinen, vaikka en sitä lapsena osannut ajatella. Seitsemänvuotiaana myin kalenterin sivuja luokkakavereille ja alaluokilla pidin kesäkioskia tien varressa. Kioskissa tarjolla oli tuoretta kahvia ja tienpenkalta poimittuja mustikoita.
Olen kotoisin Saariselältä Lapista, ja uskon, että juuri siellä opitut arvot tekivät yrittäjyydestä luonnollisen valinnan. Lapissa ei katsottu sukupuolta, vaan sitä, miten teit työsi.
Äitini oli yrittäjä, joka aloitti liiketoimintansa potkurilla ja vei ruokaa edustusmajoille. Hän näytti konkreettisesti, että yrittämiseen riittää tahtotila ja kyky toimia.
Sama asenne ohjasi minua, kun aloitin yrittäjänä 21-vuotiaana. Olin juuri tullut äidiksi, tutkinto oli kesken ja lupaus tyttärelleni kirkas: mikään ei saa olla tärkeämpää kuin toisemme. Yrittäjyys oli keino mahdollistaa haluamani äitiys.
Perustin toiminimen, ja jo sadan päivän kuluttua palkkasin ensimmäisen työntekijäni. Siitä syntyi Kiffel, siivousalan yritys, joka ensimmäisenä Suomessa tuotteisti palvelunsa. Yritys kasvoi parhaimmillaan 30 hengen kokoiseksi ja työllisti ihmisiä monista eri taustoista. Myöhemmin myin siivousyrityksen ja ostin pesulan keskellä koronakriisiä. Se oli raskas vaihe, mutta selvisimme. Tänään pesula on vahva ja tulevaisuus näyttää hyvältä.
Olen aina puhunut ja puhun jatkossakin avoimesti niin onnistumisista kuin vaikeistakin hetkistä: loppuun palamisesta, vanhemmuuden ja yrittäjyyden yhdistämisestä, taloudellisista haasteista ja kasvun kipupisteistä. Pienissä yrityksissä on valtavasti potentiaalia, mutta suurin este on usein se, että yrittäjä jumittuu suorittavaan työhön. Olen kokenut tämän itse, ja tiedän, että se on yrityksen kannalta kallein ratkaisu.
Olen toiminut vuosia myös yrittäjien luottamustehtävissä, esimerkiksi Vaasan Yrittäjien puheenjohtajana, Rannikko-Pohjanmaan Yrittäjien varapuheenjohtajana ja Suomen Yrittäjien varapuheenjohtajana. Olen nähnyt läheltä, miten samanlaisia yrittäjien haasteet ovat toimialasta riippumatta.
Uskon, että yrittäjän tärkein tehtävä on pitää katse eteenpäin ja auttaa yritystä kasvamaan. Minulle kasvu tarkoittaa kehittämistä, uuden oppimista ja rohkeutta nähdä mahdollisuuksia. Ja kasvu, se ei tarkoita vain kokoa tai liikevaihtoa, vaan sitä, että yritys kasvaessaankin tukee elämää.
“Tätä mentorointia ei voi kopioida. Se on rakennettu elämällä yrittäjän arkea, ja vastaavaa palvelua ei Suomessa ole.”
Äänessä ja näkyvillä eri kanavissa
Akatamia - podcast yrittäjyydestä ja ajattelusta sen takana
Akatamia on podcast yrittäjille ja yrittäjyyttä harkitseville, jotka haluavat ymmärtää päätöksiään, itseään ja omaa tekemistään syvemmin. Podcastissa keskustelevat Jenni Parpala, pitkän linjan työllistävä yrittäjä, ja Maria Lehtimäki, akateemistaustainen aloitteleva yrittäjä.
Jaksoissa tarkastellaan yrittäjyyttä rehellisesti ja käytännönläheisesti:
miten epäilyksistä päästään eteenpäin, miten hyppy tuntemattomaan tuntuu, millaisia sisäisiä lukkoja yrittäjyys nostaa esiin, ja miten niitä voi purkaa. Keskiössä ovat ajattelu, päätöksenteko, vastuu ja kasvu, niin liiketoiminnassa kuin ihmisenä.
Jennin IG - Yrittäjän arkea, päätöksiä ja ajatuksia ilman kiertelyä
Jennin Instagramissa näkyy yrittäjyyden arki sellaisena kuin se eletään. Tilillä jaetaan ajatuksia yrityksen pyörittämisestä, päätöksenteosta ja vastuusta, mutta myös niistä kohdista, joissa yrittäjyys haastaa, väsyttää tai herättää kysymyksiä.
Sisällöissä nousevat esiin podcastin teemat, yrittäjäjärjestötoiminta, tapahtumat, yhteiskunnalliset aiheet sekä pohdinnat reiluudesta ja rakenteista yrittäjyyden taustalla. Mukana on myös tavallista arkea – ilman silottelua tai tärkeilyä.
Instagram on paikka keskustelulle, havainnoille ja rehelliselle yrittäjyyden kuvaukselle.